Osallistu EVICURES-hankkeen päätösseminaariin Seinäjoella 17.3.2016

Käyttäjälähtöisten tehohoitotilojen suunnittelumallin kehittäminen

Tehohoitopotilaiden hoitaminen vaatii erikoisosaamista ja keskeytymätöntä seurantaa erikoisvarustelluissa hoitoyksiköissä. Teho- ja tehovalvontahoidon tarve tulee vuoteen 2030 mennessä lisääntymään 20−30 % ja tilanteen hallitsemiseksi voimavarojen oikea kohdentaminen näyttöön perustuvaa suunnittelua apuna käyttäen on tärkeää.

EVICURES- hankkeen tavoitteena on ollut kehittää uusi käyttäjälähtöinen suunnittelumalli (evidence based design, EBD) teho- ja tehovalvontatilojen suunnitteluun. Mallin avulla suunnitellaan ja rakennetaan Suomen ensimmäinen 19-paikkainen EBD -teho- ja tehovalvontayksikkö Seinäjoen keskussairaalaan. Mallia käytetään myös Turun yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden teho-osaston ja Kajaanin uuden keskussairaalan ns. kuuman sairaalan valvonta-alueen (tehohoito, tehovalvonta, sydänvalvonta, aivoverenkiertohäiriöyksikkö) tilasuunnittelussa.

EVICURES on jatkohanke HospiTool - ja HospiCaseY –hankkeille. HospiTool oli VTT:n ja THL:n ryhmähanke, johon liittyi Finpron rinnakkaishanke. HospiTool toimi kehittämisalustana tilojen, tuotteiden ja palvelujen käyttäjälähtöiseen suunnitteluun ja hallintaan

Evicures -hankkeen yhteistyökumppanit

EVICURES –hanke on toteutettu yhteistyössä Varsinais-Suomen ja Kainuun sairaanhoitopiirien kanssa. Tutkimuslaitoksista mukana on Valtion tekninen tutkimuslaitos (VTT). Yritysyhteistyökumppaneitamme ovat Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy (arkkitehtisuunnittelu, Seinäjoki, Firstbeat Technologies Oy (hyvinvointianalyysipalvelut), Saint-Gobain rakennustuotteet Oy / Ecophon (seinä- ja kattoakustiikka, Helsinki), Granlund Pohjanmaa Oy (LVIS -tekninen suunnittelu, Vaasa), Väinö Korpinen Oy (kylpyhuoneratkaisut) ja Philips (valaistus ja sairaalalaitteet). Yliopistoista mukana ovat Chalmers University of Technology (Göteborg, Ruotsi) ja Tampereen yliopisto sekä ammattikorkeakouluista Laurea (Vantaa) ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan, rakennusalan ja tekniikan (virtuaalilaboratorio) yksiköt.

EVICURES -hankkeen tuottamien tutkimusmenetelmien ja -tuloksien hyödyntäminen

EVICURES -hankkeen tuottamia tutkimusmenetelmiä ja -tuloksia hyödynnetään muiden sairaanhoitopiirien hankkeissa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Hankkeen toivotaan lisäävän sairaalarakentamisen osaamista sekä tuottavan yrityskumppaneillemme uudella tavalla hyödynnettyä, käyttäjälähtöistä tietoa ja osaamista liiketoimintansa kehittämiseen. Hankkeen tuloksia esitellään kansallisissa ja kansainvälisissä tilaisuuksissa ja julkaisuissa. Hankkeen päätösseminaari 17.3.2016 Hankkeen päätösseminaari on Seinäjoella torstaina 17.3.2016 klo 9.00 - 16.00. Paikka: Frami B, auditorio 1 ja 2, Kampusranta 9, Seinäjoki Ilmoittautuminen 10.3.2016 mennessä. Lue lisää ohjelmasta ja ilmoittautumisohjeista.

EVICURES-hankkeen päätösseminaari

-------------

25.1.2016